Me kävelemme sillan yli kohti tornia, jossa liehuu musta lippu. Lontoon the Globe-teatterissa on alkamassa tragedia. Shakespearen Hamletista on kohistu paljon, ja nyt olemme vihdon menossa katsomaan sitä.  Teatteria kohti virtaa paljon kaikenlaisia ihmisiä. Näyttää, että koko 1600 katsojaa sisäänsä vetävä teatteri on tulossa täyteen. Hamletin uutta esitystä on jo odotettu.

Saapuessamme teatterirakennukseen on siellä jo täyttä. Pyöreän teatterin reunoilla kulkevat katetut katsomot ovat tupaten täynnä ja yleisöä on kerääntynyt aukiolle lavan eteen. Myös me asetumme nurmelle paljaan taivaan alle. Innostuneen puheensorinan läpi kuuluu myyjän huuto. Viitomme myyjän luoksemme ja ostamme nopeasti hieman simpukoita, rapuja ja olutta. Meteli katsomossa hiljenee kun läheisen kirkonkello ilmoittaa kellon olevan kaksi iltapäivällä. Esitys alkaa.

”Isäni on surmattu!”, huudahtaa näytelmän keskeisin hahmo, itse Hamlet.

Näytelmän kuluessa ei vältytä väkivallalta ja suhdekiemuroilta. Miesnäyttelijät esittävät taidokkaasti myös naisten roolit ja näytelmä etenee sujuvasti. Yleisö elää juonenkäänteissä mukana täysillä. Suurin kohahdus katsomossa tapahtuu, kun aave ilmestyy Hamletille pääkallon kanssa. Kyse on elämästä ja kuolemasta. Tarinan alussa kunnollisena poikana esittäytynyt Hamlet muuttuu tarinan edetessä kostonhimoiseksi tappajaksi.

Juuri kun dramaattinen loppuosuus on alkamassa, yllättävä sade kastelee yleisön ja näyttelijät. Ainoastaan reunoilla istuvat katsojat säästyvät sateelta. Näyttelijät jatkavat kuitenkin esityksen hienosti loppuun, vaikka koko näyttämö on aivan märkä ja liukas.

Näytelmän loppuessa yleisö räjähtää valtaviin suosionosoituksiin ja näyttelijät kumartavat lavalla moneen kertaan tyytyväisinä. Esitystä ei ollut odotettu turhaan. Katsojat selvästi rakastivat näytelmää.

Esityksen jälkeen etsimme Hamletin näyttelijää, John Farringtonia ja saamme suostuteltua hänet haastatteluun. Hän antaa meille monia uusia näkökulmia teatteriin ja sen tekemiseen. Me saamme häneltä tietoa monista asioista kuten puvustuksesta, lavastuksesta ja näyttelijän työstä. Kuten näytelmän kuluessa huomasimme, oli puvustusta mietitty tarkkaan. Farrington kertoo, että pukuja oli alettu tehdä samaan aikaan kuin näytelmää ruvettiin harjoittelemaan. Niihin on laitettu paljon aikaa ja rahaa. Tyyliltään ne ovat Elisabethin aikaisia pukuja ja koska lavastus oli aika riisuttu, kuten on tapana, puvut ovat tärkeässä roolissa.

Farrington kertoo meille myös elämästään näyttelijänä. "Yleisö haluaa koko ajan uusia näytelmiä ja näyttelijöiden on pakko koko ajan harjoitella uusia näytelmiä. Tahti on todella nopeaa." Työ on todella vaativaaa ja näytelmät suosittuja. Vaikeinta on pitkien vuorosanojen opettelu. Kaikki näyttelijät ovatkin ammattilaisia ja tekevät näyttelijän työtä kokopäiväisesti.

Kiittelemme Johnia upeasta näyttelysuorituksesta ja antoisesta haastattelutukiosta. Kotiin lähdemme onnellisina, mutta sateen kastelemina. Olen varma, että seurueemme palaa the Gloge-teatteriin vielä monesti uudelleen.



lähteet;

www.teatterikirjasto.fi/skeema
www.edu.vaasa.fi/lontooprojekti/hamlet.htm