torstai 18. huhtikuuta 2013

Hamletin juoni lyhyesti

Hamlet on tunnetun englantilaisen kirjailijan, Willam Shakespearen, yksi kuuluisimmista teoksista. Tarina kertoo pääkenkilöstä, Tanskan prinssistä Hamletista, joka kamppailee oman psyykkisen hyvinvointinsa rajoilla. Hamletin isä, maan suosittu kuningas murhataan julmasti Hamletin äidin uuden rakastajan toimesta. Hamletn isä ilmestyy pojalleen kuolleista ja käskee häntä surmaamaan uuden kuninkaan, Claudiuksen kostoksi omasta kohtalostaan. Hamlet pohtii elämän ja kuoleman kysymyksiä ja keskustelee mielessään pääkallon kanssa, jolta kysyy muun muassa tunnetun kysymyksen ´ollakko vai eikö olla?´ Hän päättää kuitenkin lähteä surmaamaan Claudiuksen ja hänen verenhimonsa yltyy entisestään. Tarinan edetessä Hamlet jättää rakatettunsa Ofelian ja alkaa hiljalleen menettää psyykkistä itsehallintaansa. Lopulta tilannne kärjistyy siihen, että Claudius alkaa suunnitella isku Hamletia vastaan. Claudius on saanut puolelleen myös Laertesin, joka on suivaantunut Hamletille siskonsa Ofelian itsemurhasta, joka johtui parin erosta.Claudius myrkyttää miekan ja viinin Hamletin kuoleman turvaamiseksi. Kuitenkin Hamletin äiti juo vahingossa myrkytetyn viinin ja kuolee. Myöhemin Laertes haavoittuu myrkytetystä miekasta ja menehtyy. Myöskin Claudius kuolee ja Hamlet saa vihdoin rauhan isänsä muistolle. Myöhemmin Hamlet kuolee itsekin.

3 kommenttia: